mainos_1061

Putkiremontit (menetelmät)

NÄKÖKULMA

Remontinteosta korjausrakentamistuotantoon

artikkelikuva: Remontinteosta korjausrakentamistuotantoon

Parhaissa taloyhtiöissä jo hankeselvitysvaiheessa palkataan ulkopuoliset asiantuntijat projektin johtoon ja rakennuttajatehtäviin sekä urakan aikaiseen valvontaan oman hallituksen ja isännöitsijän sijaan tai lisäksi. Näihin käytetty raha säästyy moninkertaisesti urakan loppulaskusta.

PUTKIREMONTTI, AMMATTIKIELELLÄ vesi- ja viemärijohtolinjojen peruskorjaus, voi maksaa jopa puolet asunnon käyvästä hinnasta ennen remonttia.

Remonttihuippu Suomessa on odotettavissa vuoden 2024 paikkeilla.

Maksajien eduksi putkiremonttien johtamis- ja tuotantotapa ovat peruskorjausten määrän kasvaessa eriytyneet ja kehittyneet uudisrakentamisesta omaksi tuotantohaarakseen.

Kehityksen huomaa vertailemalla nyt kymmenettä kertaa järjestettävän Vuoden Putkiremontti -kilpailun osallistujia. Toimintatavat, jotka 10 vuotta sitten nostivat hyvän urakoitsijan ja onnistuneen hankkeen kilpailun kärkeen, ovat yleistyneen alan normaaleiksi.

Tämänvuotinen kilpailu on finaalivaiheessa. Urakan laajuudesta ja valitusta menetelmästä riippumatta parhaissa hankkeissa taloyhtiön oma päätöksenteko on aloitettu monta vuotta ennen korjausurakan käynnistämistä ja valitun urakoitsijan tapa toimia ja johtaa työtä on alusta alkaen suunniteltu peruskorjaustuotantoon.

Onnistunut putkiremontti alkaa erillisellä hankeselvityksellä, jonka perusteella tehdään hankesuunnittelu. Sen tulosten perusteella osakkaat vertailevat peruskorjauksen - putkiremontin - eri toteutustapoja ja -laajuuksia sekä niiden arvioituja kustannuksia, kestoa ja vaikutusta asumiseen ja asunnon arvoon sekä rahoitustapoja. Vasta hankesuunnittelun jälkeen päätetään yhtiökokouksessa peruskorjauksen laajuudesta ja toteutustavasta ja ryhdytään teettämään varsinaisia teknisiä suunnitelmia ja piirustuksia. Koko valmistelu- ja suunnitteluvaiheeseen osakaskokouksineen käytetään 2-4 vuotta aikaa.

Parhaissa taloyhtiöissä jo hankeselvitysvaiheessa palkataan ulkopuoliset asiantuntijat projektin johtoon ja rakennuttajatehtäviin sekä urakan aikaiseen valvontaan oman hallituksen ja isännöitsijän sijaan tai lisäksi. Näihin käytetty raha säästyy moninkertaisesti urakan loppulaskusta.

Teksti: Arto Krootila
Diplomi-insinööri
Vuoden Putkiremontti -kilpailutoimikunnan puheenjohtaja
Kiinteistöalan hallitusammattilaiset AKHA ry:n hallituksen jäsen

Julkaistu: 01/2018

Mitä mieltä olit artikkelista?

arvosana 1 arvosana 2 arvosana 3 arvosana 4 arvosana 5

Seuraa KITA - kiinteistö & talotekniikka

KITA - kiinteistö & talotekniikka - uutiskirje

LUE UUSIN NÄKÖISLEHTI
KITA 2/2024

KITA - Kiinteistö & talotekniikka



Seuraa KITA - kiinteistö & talotekniikka
Facebook, seuraa LinkedIN, seuraa
PubliCo B2B mediat:
enertec »     HR viesti »     kita »     prointerior »     prometalli »     proresto »     seatec »