mainos_510

Piha-alue

Pihakiveys on edustava ja monipuolinen

artikkelikuva: Pihakiveys on edustava ja monipuolinen

Harkittu piharemontti nostaa kiinteistön arvoa. Kiveys on kaunis ja tuotevalikoimaltaan monipuolinen päällysteratkaisu kulkuväylille ja oleskelualueille. Toimivat pihan pintarakenteet ja oikeat toteutustavat suojaavat rakenteita kosteudelta.

Pihakiveys on kannattava investointi, sillä edustava piha parantaa asumisviihtyvyyttä ja nostaa kiinteistön arvoa. Piharemonttihankkeen onnistumisen varmistamiseksi kannattaa avuksi ottaa ammattitaitoinen pihasuunnittelija.

”Pihasuunnittelija osaa sovittaa yhteen toiveet ja pihan toiminnallisuuden siten, että lopputulos palvelee asukkaita parhaalla mahdollisella tavalla”, sanoo maisematuotteiden asiakasryhmäpäällikkö Jaani Turunen Rudukselta, joka tarjoaa betoni- ja kivituotteita rakentamiseen.

Suunnittelussa on otettava huomioon riittävän väljä mitoitus, jotta pihan käyttö on sujuvaa ja turvallista. Kaksi ihmistä pystyy kulkemaan rinnakkain noin 1,2–1,5 metrin levyisellä kulkuväylällä, henkilöauton kuljettaminen vaatii puolestaan noin 2,5 metrin levyisen tien.

”Väylät ja liittymät kannattaa mitoittaa siten, että pelastusajoneuvot, muuttoautot ja huoltoliikenne pystyvät liikkumaan niillä sujuvasti. Myös ajoneuvojen kääntämismahdollisuudesta on huolehdittava”, Turunen sanoo.

Koneelliset lumityöt ja pintojen puhdistaminen on huomioitava kiveyksen paksuuden valinnassa, jotta kunnossapito sujuu kitkatta. Kunnossapidon sujuvuuteen vaikuttavat myös lumen läjityspaikkojen, sulamisalueiden ja pihakasvillisuuden sijoittelu.

Rudus, pihakivi

Pohjatöillä kestävä lopputulos

Rakentaminen aloitetaan pohjatöillä, jotta lopputulos on kestävä. Oikeat materiaalit, pohjan huolellinen tiivistäminen ja kuivatus varmistavat, että routa ja pohjan painuminen eivät pilaa kiveystä.

”Pohjatöiden, materiaalien laadun ja kerrospaksuuksien merkitys on valtava. Ellei pohja ole laadukas, routanousua ei voi estää päällystetuotevalinnoilla”, Turunen painottaa.

Pihasuunnittelussa on huolehdittava myös hulevesien käsittelystä. Hulevedet on ohjattava seinustoilta kaivoihin tai imeytysalueille, jotta perustuksiin ei pääse syntymään kosteusvaurioita. Veden imeytymistä voidaan hallita pohjan oikeanlaisilla kiviaineskerroksilla.

”Pihakiveyksen saumat ottavat vastaan vettä ja hidastavat veden valumista tiiviitä päällysteitä paremmin. Läpäiseväksi rakennettu kiveys pystyy ottamaan vastaan kaiken satavan veden”, Turunen lisää.

Piha-alueelle voidaan rakentaa esimerkiksi sadepuutarha, johon istutettuun painanteeseen hulevedet ohjataan kaadoilla, reunakivillä ja kouruilla. Pihasuunnittelija osaa huomioida kokonaistilanteen ja suunnitella kiinteistön tarpeisiin sopivat rakenteet sekä arvioida salaojituksen tarpeellisuuden.

Rudus, pihakivi

Kivi valitaan käyttötarkoituksen mukaan

Ruduksen runsas tuotevalikoima on suunniteltu sopimaan suomalaiseen maisemaan ja sääolosuhteisiin. Liuskekivien, graniittisten päällystetuotteiden sekä betonikivien ja -laattojen asennustavat ja käyttösuositukset riippuvat tuotteen pintakäsittelystä ja mitoista sekä käyttökohteesta. Valinnan lähtökohtana on pihan kestävyys ja laadukkuus.

”Betonisten ja graniittisten pihatuotteiden valtteja ovat laaja väri- ja mallivalikoima sekä helppohoitoisuus. Betonikivien suosiota lisää edullisempi hintataso. Graniittituotteet ovat puolestaan ajattomia ja erittäin kestäviä”, Turunen kertoo.

Kiveyksissä voidaan yhdistellä betoni- ja graniittituotteita. Esimerkiksi Rudus Formento -päällysteillä voidaan toteuttaa lähes rajattomasti eri tyyppisiä kokonaisuuksia erilaisiin käyttötarkoituksiin. Kivien erilaiset pintakäsittelytavat tuovat lisää valintamahdollisuuksia.

Kiveyksen paksuuden valinnassa huomioidaan käyttökohde. Taloyhtiökäyttöön ja koneellisesti kunnossa pidetyille alueille kannattaa valita vähintään 80 mm paksuista kiveä. Erittäin kovalle kulutukselle altistuvilla alueilla voidaan käyttää suojatiekäyttöön valmistettuja betonikiviä tai graniittituotteita.

Rudus, pihakivi

Ladontamalleilla ja väreillä monipuolisia toteutuksia

Pihakivien värimaailma on runsas, mikä mahdollistaa pinnoilla, väreillä ja kuvioilla leikittelyn. Mittatarkat betonikivet sekä valtaosa kivimalleista sopivat mitoitukseltaan yhteen ja niitä voi yhdistellä erilaisiksi ladontakuvioiksi.

”Pihakivet voivat varsinaisen käyttötarkoituksensa lisäksi toimia vaikkapa lasten hyppyruudukkoina, pihashakkilautoina tai taiteellisina elementteinä. Sisäpihan kiveykselle voi luoda vaikkapa kiinteistön imagoon sopivan mosaiikin, jota voi ihailla parvekkeilta”, Turunen sanoo.

Ruduksen kaarevareunaisista Klassikkokivistä tai Milanokivistä voi rakentaa pehmeästi mutkittelevia käytäviä, kun taas suurista laatoista muodostuvat yhtenäiset pinnat sopivat esimerkiksi terassikalusteiden alle.

Kokemuksen myötä Turunen suosittelee pysäköintialueille tummia sävyjä, joissa mahdollinen tahriintuminen ei näy selvästi. Vaaleat värit puolestaan heijastavat valoa ja vähentävät valaistuksen tarvetta pimeällä.

Rudus, pihakivi

”Kiinteistön kolmiulotteisen hahmottamisen vuoksi kiveyksen värin tulisi poiketa rakennuksen seinien ja sokkelin väristä riittävästi. Kiveyksen värimaailmassa voi lähteä liikkeelle ovien ja ikkunanpuitteiden sävyistä”, Turunen vinkkaa.

Tilaa voidaan korostaa myös tasoeroilla. Muureilla voidaan rajata istutusryhmiä, pengertää rinnetontin korkeusero oleskelutasanteeksi tai korvata aitoja. Myös tasaisella tontilla matala muuri pation tai polun reunassa antaa pihalle ryhtiä ja vaihtelua.

”Betonisia muurikiviä on saatavilla päällystekivien kanssa yhteensopivissa väreissä. Myös graniittisissa muurikivissä on useita koko-, tyyppi- ja värivaihtoehtoja”, sanoo Turunen.

Reunakivillä voidaan luoda pieniä korkeuseroja esimerkiksi eri pintamateriaalien rajauksiin, mikä tekee pihasta jäsennellyn ja tyylikkään näköisen. Portaiden askelmiksi kannattaa valita valmiita porraskiviä, jotka sopivat muiden pihakivien värimaailmaan.

Teksti: Merja Maukonen
Kuvat: Rudus Oy

Rudus, pihakivi

Julkaistu: 01/2021

Mitä mieltä olit artikkelista?

arvosana 1 arvosana 2 arvosana 3 arvosana 4 arvosana 5

Seuraa KITA - kiinteistö & talotekniikka

KITA - kiinteistö & talotekniikka - uutiskirje

mainos_581
mainos_487
mainos_507
mainos_511
mainos_583



Seuraa KITA - kiinteistö & talotekniikka
Facebook, seuraa LinkedIN, seuraa
PubliCo B2B mediat:
enertec »     HR viesti »     kita »     prointerior »     prometalli »     proresto »     seatec »