mainos_1054

Automaatio
Energiatehokkuus
Ilmanvaihto
Lämmitys

Energia puhuttaa Pikku-Finlandiassa marraskuussa

artikkelikuva: Energia puhuttaa Pikku-Finlandiassa marraskuussa

Rakennusten energiaseminaari järjestetään tänä vuonna jo seitsemännen kerran. Seminaari ja siihen nivoutuva näyttely pidetään keskiviikkona 9.11.2022 klo 9–16 Pikku-Finlandiassa Helsingissä.

OHJELMARYHMÄN PUHEENJOHTAJA Risto Kosonen kertoo, että seminaaria on rakennettu nyt vuoden ajan – ja matkan varrella energia hinnasta ja sen saatavuudesta tuli ykköspuheenaihe koko Euroopassa. Seminaarin teemana onkin ’Energiaresilienssi muuttuneessa maailmantilanteessa’.

”Energian toimitusvarmuus ja sen vaikutukset on avaussessiomme aihe ja se on varmasti asia, joka kiinnostaa tällä hetkellä aivan jokaista.”

Ykkössession puhujatkin ovat ykköskaartia: ympäristöja ilmastoministeri Maria Ohisalo puhuu aiheesta, samoin kuin Sitran asiantuntija Oras Tynkkynen. Tiedekulmaa avaussessioon tuo LUT-yliopiston Samuli Honkapuro, joka puhuu sähkötehon hallinnasta muuttuneessa maailmantilanteessa.

”Ykkössession kolme puhujaa tuovat sen ajankohtaisimman tiedon teemaan”, Kosonen toteaa.

Energiayhteisöt tulevat!

Sessio 2 on ’Energiaresilienssi ja energiapalvelut’, jossa pohditaan mm. keinoja, miten voidaan nopeasti pienentää energiariippuvuutta ja torjua kyberuhkia kiinteistöissä. Aamupäivän paneelin aiheena on ’Energiayhteisöt energiatehokkuutta ja -joustavuutta parantamaan’ – eli mistä siis oikein on kysymys?

”Uudenlaiset energiayhteisöt ja -palvelut ovat kasvava trendi, jossa esimerkiksi taloyhtiöt ovat vahvasti mukana. Tällöin vaikkapa taloyhtiö, joka ei voi syystä tai toisesta laittaa aurinkopaneeleja omalle katolleen, voi sopia naapuritalon kanssa, että paneelit asennetaankin sinne”, Kosonen kuvailee.

Paneelissa ovat mukana Thomas Ekholm Fortumilta, Timo Koljonen Advenilta ja Sanna Öörni VTT:ltä.

Kosonen nostaa esiin Aalto-yliopiston Works-korttelin, joka on malliesimerkki innovatiivisesta energiakonseptista. Korttelin läheisyydessä sijaitsevan Nanotalon hukkalämpö on otettu talteen ja Aalto Works -korttelin käyttöön. Energia ostetaan palveluna Fortumilta.

”Kyseessä on matalalämpöinen kaukolämpöverkko, jossa ohjataan optimaalisesti lämpöjärjestelmää ja käytetään automatiikkaa tasaamaan kulutuspiikkejä.”

Kososen mukaan energiayhteisöjen nousu kulminoituu palveluiden ja datan saatavuuteen.

”Energiamuutoksen ajurina on data, joka auttaa meitä hillitsemään kulutusta koko ajan paremmin.”

Taloyhtiöstä sähkösampo?

Sessio 3 käsittelee energiatehokkuutta taloyhtiöissä. Teemu Kettunen Motivasta avaa uutta, kansallista energiansäästökampanjaa ja Petri Pylsy Kiinteistöliitosta kertoo, miten taloyhtiöt voivat muuttua sähkönkäyttäjistä sähköntuottajiksi.

Iltapäivän paneelissa on mukana – Kettusen ja Pylsyn lisäksi – Kimmo Karvinen Good House Oy:stä ja Kristian Savela St1 Oy:stä.

”Datan hyödyntäminen liittyy tietysti myös paneelin aiheisiin. Datan hallitseminen voi olla vaikeaa, mutta se on keskeinen osa digitalisaatiota esimerkiksi juuri energiantuotannon ja kiinteistöjen osalta”, Kosonen toteaa.

Kososen mukaan rakennusten digitalisoituminen sisältää ”valtavan paljon” liiketoimintamahdollisuuksia. ”Digitaalisella osaamisella lisätään resilienssiä, joustoja ja esimerkiksi energianvarastoinnin mahdollisuuksia.”

Terveitä kiinteistöjä, kiitos!

Kaupungit ja yritykset tarvitsevat jatkossa paljon lisää digilihaksia, jotta kiinteistökannan energiatehokkuutta saadaan optimoitua. ”Alan osaajia tarvitaan, mutta edelleen myös ihmisiä, jotka ymmärtävät sisäilma-asioita ja rakennusten terveellisyyteen liittyviä seikkoja.”

Kososen mielessä on edelleen 70-luvun energiakriisin ”perintönä” saadut pullotalot, joissa ilma ei vaihtunut. ”Nyt meidän täytyy muistaa, että jos asunnoissa ilmanvaihto laitetaan pois päältä, kyseessä on väärä tapa säästää.”

Teksti: Sami J. Anteroinen

Julkaistu: 09/2022

Mitä mieltä olit artikkelista?

arvosana 1 arvosana 2 arvosana 3 arvosana 4 arvosana 5

Seuraa KITA - kiinteistö & talotekniikka

KITA - kiinteistö & talotekniikka - uutiskirje

LUE UUSIN NÄKÖISLEHTI
KITA 1/2024

KITA - Kiinteistö & talotekniikka



Seuraa KITA - kiinteistö & talotekniikka
Facebook, seuraa LinkedIN, seuraa
PubliCo B2B mediat:
enertec »     HR viesti »     kita »     prointerior »     prometalli »     proresto »     seatec »