mainos_1095

Julkisivut

KOLUMNI

Voittajat julki perinteisessä arkkitehtiopiskelija-kilpailussa

Ehdotus ”Ikimänty” teki lähiötalosta jälleen hohdokkaan

artikkelikuva: Voittajat julki perinteisessä arkkitehtiopiskelija-kilpailussa

Ehdotus ”Ikimänty” sai ensimmäisen palkinnon perinteisessä Kerrostalon korjauksen ideakilpailussa.


”Niin kuin ikimäntykin on ympäristöönsä juurtunut, arvokas puu, joka muuttuu ja kasvaa oman ympäristönsä mukana ja kiinteänä osana sitä, niin myös lähiökerrostalot ovat aikansa ihanteiden mukainen osa ympäristöään. Ehkä ne ovat meidän näkökulmastamme katsoen kadottaneet arvoaan ja siksi meidän tehtävämme tässä kilpailussa oli löytää uudestaan kadonnut hohto lähiökerrostalon piilevistä mahdollisuuksista.”

Näin hienosti kuvasi Tampereen yliopiston arkkitehtuurin yksikössä opiskeleva Samu Rantanen ”Ikimänty”-nimistä ehdotusta, joka syntyi Samun, Elissa Helmisen ja Linnea Lindbergin ryhmätyönä.

Ehdotus voitti ensimmäisen palkinnon Kerrostalon korjauksen ideakilpailussa, jonka voittajat julkistettiin 19.3.2021 pidetyssä Julkisivuwebinaarissa.

Tuomariston kiitteli mm. ehdotuksen arkkitehtuuria persoonalliseksi ja otteeltaan tuoreeksi, kokonaisuutta ja massoittelua miellyttäväksi, kiinnostavaksi ja uskottavaksi.

Kilpailussa toisen palkinnon sai ehdotus ”Uurre”, joka syntyi Tampereen yliopiston arkkitehtuurin yksikössä opiskelevien Johanna Partasen, Laura Lambergin ja Riina Hagrenin ryhmätyönä.

Lisäksi jaettiin kolme kunniamainintaa, jotka jaettiin seuraavasti:
”Kimara”, tekijöinä Johanna Vartiainen ja Roosa Nokelainen Oulun yliopiston arkkitehtuurin yksiköstä
”Käännetty katse”, tekijänä Veera Saastamoinen Tampereen yliopiston arkkitehtuurin yksiköstä
”Latva”, tekijöinä Maija Simoska ja Bea Walta Oulun yliopiston arkkitehtuurin yksiköstä.

Opiskelijayhteistyö kannustavaa ja antoisaa

Opiskelijoiden suunnittelukohteena oli neljä 1970-luvun lopulla rakennettua nelikerroksista betonirunkoista asuinkerrostaloa. Tampereen Haukiluomassa Runkokatu 12:ssa sijaitsevat kerrostalot omistaa VTS Kodit.

  • Kilpailun taso oli todella hyvä ja saimme paljon hyviä, tuoreita, raikkaita ja uusia ideoita perinteisten lähiötalojen korjaamiseen ja kunnostamiseen. Puurakentaminen on tällä hetkellä iso teema ja siihenkin oli tuotu hyvin uusia asioita ja ajatuksia lisäkerrosten rakentamisen ideoiden kautta, rakennuttajapäällikkö Jaakko Lehtinen VTS Kodeista kehui.
  • Kun huollettavuus ja korjattavuus sekä rohkeampi värien käyttö otetaan ideointiin mukaan, niin meille on tulossa hyviä suunnittelijoita, Lehtinen totesi. Kilpailuun saatiin 22 ehdotusta.
  • Kannustamme tekemään yhteistyötä opiskelijoiden kanssa. Meille se on tuonut raikkaita ajatuksia ja hyvän lisän omaan työhömme, Lehtinen mainitsi. VTS Kodit osallistui kilpailuun kolmatta kertaa.
  • Jo perinteeksi muodostunut vuosittainen kilpailu edustaa Julkisivuyhdistyksen kannalta merkityksellistä ja käytännönläheistä yhteistyötä, jota on tehty pitkään niin arkkitehtiopiskelijoiden kuin yliopistojen sekä asuinkiinteistörakennuttajien ja -omistajien kanssa, arkkitehti SAFA Maritta Koivisto totesi pitkäaikaisena tuomariston ja Julkisivuyhdistyksen hallituksen jäsenenä.

kuva
VTS Kodit osallistui kolmatta kertaa Kerrostalon korjauksen ideakilpailuun.
Tässä ideointikohteena olleet talot Tampereelta.
Kuva: Vesa Airio

Uutta ideointikohdetta etsitään

Kerrostalon korjauksen suunnittelukilpailu järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 2002. Tämä kilpailu oli järjestyksessään 13. kerta.

Julkisivuyhdistys ry:n rahoittama perinteinen korjausrakentamisen ideakilpailu on toteutettu Aalto-yliopiston, Tampereen yliopiston ja Oulun yliopiston arkkitehtikoulujen kanssa.

Sen tarkoituksena on tuottaa korkeatasoisia, monipuolisia ja toteuttamiskelpoisia ideoita 1960–1980 -luvuilla rakennettujen lähiökerrostalojen julkisivujen energiakorjauksiin sekä hissien ja lisäkerrosten rakentamiseen.

Seuraavan arkkitehtiopiskelijakilpailun valmistelut käynnistyvät lähiaikoina. Kiinteistönomistajat voivat tarjota kohteitaan tulevan kilpailun ideointikohteeksi ottamalla yhteyttä alla oleviin henkilöihin.

Lisätietoja:
JSY: Maritta Koivisto, maritta.koivisto@rakennusteollisuus.fi
tai Toni Pakkala, toni.pakkala@tuni.fi;
Tampereen yliopisto Arkkitehtuurin yksikkö
Markku Karjalainen, markku.karjalainen@tuni.fi

www.julkisivuyhdistys.fi/uutishuone

Teksti: Riina Takala-Karppanen, Sihteeri, Julkisivuyhdistys r.y.

Julkaistu: 04/2021

Mitä mieltä olit artikkelista?

arvosana 1 arvosana 2 arvosana 3 arvosana 4 arvosana 5

Seuraa KITA - kiinteistö & talotekniikka

KITA - kiinteistö & talotekniikka - uutiskirje

LUE UUSIN NÄKÖISLEHTI
KITA 3/2024

KITA - Kiinteistö & talotekniikka



Seuraa KITA - kiinteistö & talotekniikka
Facebook, seuraa LinkedIN, seuraa
PubliCo B2B mediat:
enertec »     HR viesti »     kita »     prointerior »     prometalli »     proresto »     seatec »