mainos_1054

LVI

KOLUMNI

Riittävätkö energiatehokkuuden tekijät?

Kolumni by Juha-Ville Mäkinen, LVI-TU ry

artikkelikuva: Riittävätkö energiatehokkuuden tekijät?

Nyt on tuutit täynnä erilaisia korjausrakentamiseen ja energiatehokkuuden parantamiseen liittyviä hankkeita. Uusia ratkaisuja ja tukimuotoja tulee kuin liukuhihnalta. Ne pitää myös asentaa ja virittää käyttökuntoon. Riittävätkö meillä osaajat?

NYT MEILLÄKIN on tartuttu tosissaan toimiin ilmastotalkoiden tavoitteiden saavuttamiseksi. Hyvä niin, asialle on todella tehtävä jotakin. Viime aikoina näyttääkin tapahtuneen paljon. Paitsi poliittista ohjausta, niin myös uutta tekniikkaa on ilmestynyt tarjolle. Meillä on kyllä kokemusta ja huippuosaamista rakennusten lämpimänä pitämisenä. Vieläpä hyvin kustannustehokkaasti. Sen sijaan uusiutuvaa energiaa meillä ei vielä hyödynnetä täydellä teholla. Tästä eteenpäin on kuitenkin pakko. Tutuksi tulleet öljy, kivihiili ja turve ovat pois laskuista. Jatkossa lämpöä on tuotettava entistä enemmän uusilla tekniikoilla.

Uudet ratkaisut ovat toimivia ja luotettavia. Mutta vain, jos ne mitoitetaan, asennetaan ja viritetään oikein. Viime aikoina onkin kysytty, että onko meillä riittävästi osaavia tekijöitä? Onko uusia tekniikoita sisällytetty tarpeeksi talotekniikkaalan koulutukseen? Vastaus voi vaihdella vastaajasta riippuen. Uusimpien laitteiden asentamista ehkä ei, mutta asiaan liittyviä perustaitoja ja järjestelmien toimintaa aivan varmasti kyllä. Asiaa helpottaa myös lähes 60 oppilaitoksen verkosto, joka tarjoaa nuorisoasteen koulutuksen lisäksi lisä- ja täydennyskoulutusta työssä jo oleville.

Työssä olevien osaamisen päivittäminen tapahtuu helposti. Meillä on kaikki tarvittavat koulutukseen ja pätevyyden toteamiseen liittyvät rakenteet valmiina. Uudet vaatimukset on jo huomioitu talotekniikka-alan tutkinnoissa, koulutusta voidaan laajentaa nopeasti ja aikaisempi osaaminen huomioida. Koulutusta annetaan vain niihin asioihin, joissa olemassa oleva osaaminen ei riitä. Asiaa harjoiteltiin aikoinaan, kun kylmäaineiden käsittelyä varten säädettiin kelpoisuus, joka saadaan tutkinnon osa suorittamalla. Sekin onnistui, vaikka asetus astui voimaan tiettynä päivänä. Nyt aikataulukin on väljempi.

Monen mielestä luonteva tulokulma olisi näiden töiden luvanvaraisuus. Asiasta vastuussa olevan ministeriön mukaan se on kuitenkin EU:n periaatteiden vastaista. Tavaran ja työvoiman pitää voida liikkua ilman kansallisia rajoituksia. Kansalainen voi kuitenkin olla rauhallisin mielin. Tilanne ei ala muistuttaa menoa taksitolpalla. Jos asia kuitenkin pohdituttaa osakkaita, niin taloyhtiön kannattaa pyytää tarjouksen liitteeksi selvitys henkilöstön koulutuksesta ja kokemuksesta. Tämän voi tehdä helposti ja jos se edistää päätöksiä hankkeen aloittamiseksi, niin hyvä niin.

Nyt on juuri oikea aika tarttua korjausrakentamiseen ja energiatehokkuuden parantamiseen. Osaavista tekijöistä asia ei jää kiinni.

Juha-Ville Mäkinen
Erityisasiantuntija
LVI-Tekniset Urakoitsijat LVI-TU ry

Julkaistu: 08/2021

Mitä mieltä olit artikkelista?

arvosana 1 arvosana 2 arvosana 3 arvosana 4 arvosana 5

Seuraa KITA - kiinteistö & talotekniikka

KITA - kiinteistö & talotekniikka - uutiskirje

LUE UUSIN NÄKÖISLEHTI
KITA 1/2024

KITA - Kiinteistö & talotekniikka



Seuraa KITA - kiinteistö & talotekniikka
Facebook, seuraa LinkedIN, seuraa
PubliCo B2B mediat:
enertec »     HR viesti »     kita »     prointerior »     prometalli »     proresto »     seatec »