mainos_1061

Automaatio

Sähköinen ajopäiväkirja vapauttaa aikaa ja hermoja varsinaisen työn tekemiseen

artikkelikuva: Sähköinen ajopäiväkirja vapauttaa aikaa ja hermoja varsinaisen työn tekemiseen

Aikaa ja rahaa säästyi, kun Postra Oy:n asentajat siirtyivät käyttämään ABAX Triplog -sähköistä ajopäiväkirjaa. Aikaisempaan verrattuna edistys oli huomattava, sillä paperisen ajopäiväkirjan täyttäminen useaan kertaan päivässä vei turhaa huomiota Postran korjausrakentamisen ammattilaisilta.

Jaakko Palola työskentelee yrittäjänä Postra Oy:ssä, mikä palvelee isännöitsijöitä ja taloyhtiöitä pienissä korjausrakentamisen töissä.

Postra Oy on ollut ABAXin asiakkaana helmikuusta 2017. ABAX Triplog -laitteet on asennettu vuosina 2017-2020 jo yrityksen kahteenkymmeneen ajoneuvoon.

kuva

“Postran toiminnassa automaattisen ajopäiväkirjan tuomat edut korostuvat, koska meidän työmme ovat pieniä. Yhden päivän aikana saattaa asentajalla olla kolmekin eri keikkaa, ja sen lisäksi voi olla projektikohtaista tavaranhankintojen toimittamista. Säästämme työaikaa, kun ajopäiväkirjan manuaalinen täyttäminen ei enää keskeytä asentajamme työpäivää”, kertoo Jaakko Palola.

Järjestelmä ratkaisi osaltaan Postra Oy:n tavoitteen luoda olosuhteet, että asentaja voi keskittyä paremmin työtehtäviinsä työpäivän aikana ja pitää ajopäiväkirjaa helposti ja lainmukaisesti.

CTA, ABAX

“ABAXin avulla pystymme aukottomasti todistamaan asiakkaalle, missä auto on ollut ja miten kauan oltu kohteessa. Lisäksi näemme yhdellä silmäyksellä vapaat asentajat, jos tulee hälytys kohteeseen.”

Jos yrityksemme ajoneuvopolitiikkaan tulee muutoksia, ABAX -yhteistyö tulee jatkumaan muutoksista huolimatta”, sanoo Jaakko Palola tyytyväisenä.

Lisätietoja: www.abax.com/fi

kuva

Julkaistu: 09/2021

Mitä mieltä olit artikkelista?

arvosana 1 arvosana 2 arvosana 3 arvosana 4 arvosana 5

Seuraa KITA - kiinteistö & talotekniikka

KITA - kiinteistö & talotekniikka - uutiskirje

LUE UUSIN NÄKÖISLEHTI
KITA 2/2024

KITA - Kiinteistö & talotekniikka



Seuraa KITA - kiinteistö & talotekniikka
Facebook, seuraa LinkedIN, seuraa
PubliCo B2B mediat:
enertec »     HR viesti »     kita »     prointerior »     prometalli »     proresto »     seatec »