Seuraa KITA - kiinteistö & talotekniikka


BLOGI Dataa vedestä ja energiastaKirjoittajat: Tuuli Minkenen ja Minna TarvainenVeden niukkuus saavutti huippunsa viime vuonna, kun Euroopassa oli historian kuivin kesä 500 vuoteen. Vesivaramme hupenevat ja niukkuus vaikuttaa meihin kaikkiin.
Motivan Kestävä vedenkäyttö -hankkeen mukaan suomalaisten vedenkulutus on keskimäärin 120 litraa vuorokaudessa per henkilö. Kerrostaloissa asuvien vedenkulutus sen sijaan oli tätä korkeampi - 130 litraa. Merkittäviä säästöjä on kuitenkin mahdollista saavuttaa hyvin yksinkertaisillakin ratkaisuilla. Energiankulutuksen osalta olemme jo paljon valveutuneempia, erityisesti omakotitaloasujat seuraavat energiankäyttöään hyvin tarkasti. Mutta energiaa kuluu huomattavasti myös rakentamisen aikana, eikä siitä aiheesta keskustella yhtä laajasti kuin käytönaikaisesta energiankulutuksesta puhutaan. Älykkäät ratkaisut auttavat vähentämään kulutusta - ja riskejäKiinteistö- ja rakennusalalla on merkittäviä mahdollisuuksia vähentää veden- ja energiankulutusta! Markkinoilla on älykkäitä ratkaisuja ja etäluettavia mittareita, jotka säästävät paitsi vettä ja energiaa, myös mittarinlukijan askelia ja karsivat pois inhimillisiä virheitä. Esimerkiksi oikein valittu vedenmittausjärjestelmä maksaa itsensä takaisin jopa viidessä vuodessa energiansäästön ansiosta. Reaaliaikainen data antaa myös mahdollisuuden reagoida mahdollisiin vuotoihin tai energiankulutuspiikkeihin nopeasti. Esimerkiksi eräällä rakennustyömaalla mittausten seurannan avulla huomattiin merkittäviä energian kulutuspiikkejä - toistuen aina taukoaikoina. Syy jäljitettiin lopulta sisäänkäyntiin, josta tietenkin virtasi kylmää ilmaa sisälle työporukan tauoille kulkiessa. Samaisella alueella kiertovesilämmitin tuotti maksimilämpöä saavuttamatta asetuslämpötilaa. Lämpimän ilman haaskaus huomattiin kiitos seurantajärjestelmän antaman hälytyksen kulutuspiikeistä ja saatiin kuriin tuplaovien asennuksella. Ohjaa tiedolla, mutta tietoturvallisestiTiedon digitalisoituminen tarjoaa siis täysin uudenlaisia ratkaisuja rakentamisen aikaiseen energiankäyttöön, tuo toimintavarmuutta ja antaa isännöitsijälle mahdollisuuden keskittyä omaan ydinliiketoimintaansa. Lisäksi voimme vaikuttaa asukkaiden henkilökohtaisiin keinoihin säästää kulutuksestaan. Mutta aina tiedosta puhuttaessa, on puhuttava myös tietosuojasta. Ohjelmistopalveluita tarjoavien yritysten on kiinnitettävä erityistä huomiota niin kyberturvallisuuteen kuin käyttäjän ja hänen kulutusdatansa tietosuojaan, sillä huoneistokohtainen vedenkulutusdata on tietosuojasääntelyn piirissä. Tarjolla olevaa tietoa kuitenkin kannattaa hyödyntää! Tutkimusten mukaan oman kulutuksen läpinäkyväksi tuominen saa ihmiset myös muuttamaan toimintatapojaan. Esimerkiksi sastamalaisessa asunto-osakeyhtiössä alettiin mitata vettä huoneistokohtaisesti vuonna 2010. Vuonna 2014 taloyhtiössä otettiin käyttöön kulutukseen perustuva vesilaskutus, jolloin vedenkulutus putosi peräti 32 prosenttia. Energiansäästössä tämä tarkoittaa 10 prosenttia. Tuuli Minkenen Minna Tarvainen Green Building Council Finlandin blogeja kirjoittaa joukko kestävästi rakennetun ympäristön asiantuntijoita. Lue lisää osoitteesta: figbc.fi Julkaistu: 01/2023 Mitä mieltä olit artikkelista?![]() ![]() ![]() ![]() ![]() Seuraa KITA - kiinteistö & talotekniikka KITA - kiinteistö & talotekniikka - uutiskirje |
BLOGIT UUSIMMAT
NÄKÖKULMAT / KOLUMNIT
TOIMITUKSELTA UUTISMONTTU |