mainos_1047

Isännöinti & hallitus

BLOGI

Asunto-osakeyhtiön hyvä hallintotapa hallituksen työssä ja viestinnässä

Kirjoittaja: Sari Niiniluoto

artikkelikuva: Asunto-osakeyhtiön hyvä hallintotapa hallituksen työssä ja viestinnässä

Kuva: Risto Saukonpää


Taloyhtiösi voi olla sopuisa ja harmoninen, jossa tiedotus toimii, isot linjaukset ja tulevat hankkeet seuraaville vuosille ovat selkeät. Taloyhtiön yhteistyökumppanit saavat tuotettua palvelunsa ammattiylpeyttä edistäen. – Ja sitten ovat ne kaikki muut.

Hallitustyö on lähtökohtaisesti koko taloyhtiön asioista vastaamista sekä asioista ajantasaista tiedottamista laajana kokonaisuutena. Hyvä hallitustyö ei ole omien näkemyksien ja mieltymysten junttaamista yhtiön kaikille muille osakkaille.

Taloyhtiö kun ei ole se kolmas osapuoli, joka maksaa, vaan koko asunto-osakeyhtiön rahoittajina ovat kukin osakas yhtiöjärjestyksen määrittelemällä osuudella. Siksi hyvän hallintotavan tunteminen ja osaaminen tai siihen erikoistuneiden asiantuntijapalveluntarjoajien ja heidän osaamisensa ostaminen on myös taloyhtiön arvon ja maineen rakentamista ja jopa arvon nostattamista epävakaampina aikoina.

Selkeä, oikea-aikainen tiedonkulku vaikuttaa asunto-osakeyhtiön maineeseen

Tiedottaminen on taloyhtiössä sidosryhmäviestintää. Tiedonanto- ja tiedotusvastuu kuuluu yhtiökokouksen hallitukseen valitsemille henkilöille ja samalla koko yhtiön viestinnästä vastaaminen kaikkien taloyhtiön sidosryhmien välillä, on heidän tehtävä.

Hallituksen päätöksistä tiedotusvastuu lähtökohtaisesti määräytyy hallituksen puheenjohtajalle, joka on myös hallituksen koollekutsuja. Hänen hallitustyöskentelynsä tuntemus ja sosiaalinen osaaminen ovat tällöin avainasemassa ja määrittää pitkälti tulevaa ja käynnistettävien toimien lopputulosta.

Hallituksen jäsenet, joiden tulee edistää osakeyhtiön asioita ja etua, vastaavat kukin osaltaan taloyhtiön etua edistävän tiedon esille tuomista hallitustyössä. – Siten voidaan todeta yleisesti, että taloyhtiö on juuri niin hyvämaineinen kuin käytettävissä oleva tietotaito, hallitustaito-osaaminen sekä tiedonhankintakyky ovat kyseisen taloyhtiön hallitustyössä.

Hyvän viestinnän ja tiedottamisen runko rakentuu taloyhtiön yhtiöjärjestyksestä sekä taloyhtiötä käsittelevästä lainsäädännöstä. Näistä kahdesta edellä mainitusta tiedot poimimalla, saa rungon, jota sitten täydentää oman yhtiön nykyistä tilannetta ja toimintasuunnitelmaa vastaavaksi.

Osakkaat ovat Suomessa suurimmaksi osaksi myös kiinteistössä asuvia, toiselta nimeltään asukkaita. Osakkaille suunnattu, ennakoiva ja selkeästi jäsennetty kuvaus yhtiön tilasta, tarpeista, ja tulevista hankkeista on kirjaimellisesti lakisääteistä ja siten poikkeaa kiinteistön ja yleisesti asumisen ohjeistamiseen liittyvästä tiedottamisesta.

Siksi epämääräisen ja puutteellisen viestin lähettäminen hallitukselta osakkaille ja asukkaille on jo viesti yhtiön tilasta ja vaikuttaa maineeseen sekä virallisten kokousten ilmapiiriin.

Kartuta tietotaitosi hallitusosaajaksi, jotta yhteistyö isännöitsijän kanssa on paras mahdollinen asunto-osakeyhtiölle

Jos tavoitetilana on hyvin hoidettu, hyvämaineinen taloyhtiö ja sen saavuttaminen tai ylläpito, vaati se nykypäivänä monipuolista tietotaitoa. Hallituksessa toimimista edellyttäviä taitoja voi kartuttaa itsenäisesti erheiden ja virheiden kautta tekemällä, osallistumalla Hyvä Hallintotapa Taloyhtiössä -suositusta käsitteleville luennoille tai ostaa osaaminen AKHA:n asiantuntijaverkostosta omaan taloyhtiöön.

Selkeä päätöksenteko, tehtyjen päätösten toimeenpanon edistäminen ja päätöksistä tiedottaminen hyvän isännöitsijän kanssa, on jo puolivoittoa hallitustyössä.

Tämän lisäksi pätevä ammattimainen isännöinti tuo mukanaan selkeän rungon kokouksiin ja päätöksiin, jonka avulla edistää yhtiön eteen tehtävää arkityötä. Edellytyksenä on kuitenkin, että vähintään puheenjohtaja tuntee hyvän hallintotavan ja näin pystyy yhdenvertaiseen yhteistyöhön isännöitsijän vastatessa omasta osuudesta.

Sari Niiniluoto
hallituksen jäsen
Kiinteistöalan hallitusammattilaiset AKHA ry

Julkaistu: 10/2023

Mitä mieltä olit artikkelista?

arvosana 1 arvosana 2 arvosana 3 arvosana 4 arvosana 5

Seuraa KITA - kiinteistö & talotekniikka

KITA - kiinteistö & talotekniikka - uutiskirje

LUE UUSIN NÄKÖISLEHTI
KITA 2/2024

KITA - Kiinteistö & talotekniikka



Seuraa KITA - kiinteistö & talotekniikka
Facebook, seuraa LinkedIN, seuraa
PubliCo B2B mediat:
enertec »     HR viesti »     kita »     prointerior »     prometalli »     proresto »     seatec »