mainos_1024

Isännöinti & hallitus

BLOGI

Isännöitsijöillä avainrooli korjaushankkeissa

Kirjoittaja: Mika Hokkanen

artikkelikuva: Isännöitsijöillä avainrooli korjaushankkeissa

Isännöintiliiton tuoreessa Energiabarometrissa lähes 80 prosenttia isännöitsijöistä arvioi, että avustusten merkitys energiatehokkuushankkeiden toteuttamiseksi kasvaa. Rahoituslaitos Nordeasta puolestaan muistutetaan Kauppalehden artikkelissa, että taloyhtiön on tärkeää pitää kiinni korjaussuunnitelmasta ja toteuttaa remontteja, jotta korjausvelkaa ei kerry liikaa. Nyt on aika aidolle joukkuepelaamiselle.

Korjausrakentamisen tärkeydestä muistuttaminen myös rahoittajien taholta on toki tarpeellista. Ongelmaksi usein tuntuu vaan muodostuvan rahoituksen saatavuuden ja tarpeen välinen kuilu erityisesti muuttotappioalueilla. Asuinrakennusten korjaustarve on tehtyjen selvitysten mukaan noin kahdeksan miljardia euroa vuositasolla. Usein sivuutetaan välihuomiolla se, että talot ja taloyhtiöt, joiden vakuusarvot ovat painuneet vaihdannan vähäisyyden vuoksi alas, tarvitsevat myös huoltoa ja saneerausta. Kiristyneessä taloustilanteessa riskinä on, että taloyhtiöt siirtävät tarpeellisia remontteja, eikä kansallisia ilmastotavoitteita saavuteta ilman olemassa olevan rakennuskannan systemaattista remontointia energiatehokkaaksi. Isännöitsijät ammattilaisina näkevät työssään nämä tarpeet usein ensimmäisten joukossa.

Talotekniikkaliiton ja Rakennusteollisuus RT:n kevään suhdannekyselyjen mukaan asuntorakentamisen heikko tilanne jatkuu asuntoaloitusten pysyessä edelleen historiallisen alhaisella tasolla. Ympäristöministeri Mykkänen toteaa Rakennuslehden haastattelussa, että rakennusalan kohtuullisessa elvytyksessä olisi järkeä, sillä ala näkyy poikkeuksellisen voimakkaasti verotuloissa. Talotekniikka-alan näkökulmasta on nyt ensiarvoisen tärkeää kääntää päättäjien katseet huhtikuun kehysriiheen, jossa korjausrakentamisen tukemisen keinot on käytävä perusteellisesti läpi. Taloyhtiöiden korjaushankkeitten tueksi tarvitaan konkreettisia päätöksiä.

Maailmassa marssitaan kiihtyvin askelin kohti vähähiilisyyttä. Tukien kohdistaminen yksinomaan vähähiilisten energiamuotojen innovointiin jättää paljon tekemätöntä työsarkaa olemassa olevien tekniikoiden muuttamiseksi energiatehokkaammaksi. Laitteita säätämällä ja tiensä päähän tulleita uusimalla saavutetaan energiasäästöjä ja -tehokkuutta, jotka myös vievät kohti kestävän kehityksen tavoitetta. Taloyhtiöissä isännöitsijän puoleen käännytään heti, kun ilmanvaihto tai lämmitys toimivat kehnosti. Osa laitekannasta saattaa vaatia huollon lisäksi päivitystä uuteen.

Talotekniikkaliitto on esittänyt kotitalousvähennyksen laajentamista taloyhtiöille ja viime vuoden lopussa päättyneiden asuinrakennusten energia-avustusten jatkamista, jotta tarvittavia energiaremontteja voidaan toteuttaa ja vastata tulevan EU:n rakennusten energiatehokkuusdirektiivin vaatimuksiin. Hallitus voi kehysriihessä edistää rakennusalan uusien työpaikkojen syntymistä ja vahvistaa suomalaisten talotekniikkayritysten energiatehokkuuteen liittyvää osaamista. Kun rakennusalan nousu jälleen käynnistyy, LVI-puolen osaaminen nousee entistä merkityksellisempään rooliin kestävän kehityksen vaatimusten toteuttajana.

Taloyhtiöissä isännöitsijöiden rooli korjaushankkeiden käynnistyksissä on aivan olennainen. Ammattilaiset näkevät taloyhtiöiden korjaustarpeet, ovat perillä säädösmaailman tuomista uusista vaatimuksista ja tarjoavat oman osaamisensa taloyhtiön käyttöön parhaan lopputuloksen saavuttamiseksi. Rakennustemme arvon säilyminen edellyttää hyvää joukkuepeliä yhtiön osakkailta, isännöitsijältä ja tarvittavia saneeraustoimenpiteitä suorittavalta urakoitsijalta. Ja hallitukselta kevään kehysriihessä.

Mika Hokkanen
toimitusjohtaja
LVI-Tekniset Urakoitsijat LVI-TU ry
Talotekniikkaliitto ry

Julkaistu: 03/2024

Mitä mieltä olit artikkelista?

arvosana 1 arvosana 2 arvosana 3 arvosana 4 arvosana 5

Seuraa KITA - kiinteistö & talotekniikka

KITA - kiinteistö & talotekniikka - uutiskirje

LUE UUSIN NÄKÖISLEHTI
KITA 2/2024

KITA - Kiinteistö & talotekniikka



Seuraa KITA - kiinteistö & talotekniikka
Facebook, seuraa LinkedIN, seuraa
PubliCo B2B mediat:
enertec »     HR viesti »     kita »     prointerior »     prometalli »     proresto »     seatec »