mainos_1061

Ilmanvaihto

Vallox-ilmanvaihto suuriinkin tiloihin

artikkelikuva: Vallox-ilmanvaihto suuriinkin tiloihin

Vallox on laajentanut tuotevalikoimaansa kehittämällä kompakteja ilmankäsittelykoneita, jotka soveltuvat käytettäviksi esimerkiksi kouluissa, päiväkodeissa, kerrostaloissa sekä liikerakennuksissa. Koneet vaihtavat ilmaa 500 – 2000 litraa sekunnissa. Suunnittelussa on kiinnitetty huomiota erityisesti laitteiden talvikäyttöön sekä huollettavuuteen rungon molemmilta puolilta.

Huoneistokohtaisten ilmanvaihtokoneiden suunnittelijana ja valmistajana tunnettu Vallox Oy pystyy jatkossa toimittamaan ilmanvaihtoratkaisuja myös muihin kuin asuintiloihin.

”Pienimmänkin uutuusmallin avulla ilmaa vaihtuu 500 litraa sekunnissa eli tuplasti sen verran kuin isoimmalla tämänhetkisessä valikoimassamme olevalla ilmanvaihtokoneella. Suurimmat mallit soveltuvat vaikkapa asuinkerrostalojen keskitettyyn ilmanvaihtoon”, kertoo Valloxin tuotepäällikkö Juuso Nyström.

Kun ilmamäärät kasvavat, koneiden vaatimuksetkin muuttuvat. Muun muassa niiden rakenteelle asetetaan erilaisia vaatimuksia.

”Uudet koneemme ovatkin edellyttäneet paljon suunnittelua”, Nyström mainitsee.

kuva

Tekniikka uudistuu

Valloxin uusissa malleissa on entiseen tapaan tehokas lämmöntalteenotto (LTO) sekä puhaltimet. Kompaktien ilmankäsittelykoneiden rakenne kuitenkin eroaa täysin pientalojen ilmanvaihtokoneista esimerkiksi rungon osalta. Koneiden levylämmönvaihtimessa on lohkosulatus, jolla taataan koneen varma toiminta myös talviolosuhteissa.

”Ilmankäsittelykoneet valmistetaan Suomen vaatimusten ja olosuhteiden mukaisiksi. Uusia koneitamme on myös helppo puhdistaa ja huoltaa. Päädyimme huoltoystävälliseen ratkaisuun sijoittamalla huolto-ovet rungon molemmin puolin”, Nyström selittää.

”Vaikka koneet ovat entistä suurempia, ne voidaan tarvittaessa jakaa osiin, jotka mahtuvat sisään normaalilevyisestä ovesta. Ne soveltuvat siten myös esimerkiksi saneerauskohteisiin.”

”Koneet voidaan toimittaa joko niin sanottuina riviliitinkoneina tai sähkö- ja säätölaitevarustein. Ne voidaan helposti liittää myös olemassa olevaan taloautomatiikkaan.”

Nyströmin mukaan säätimeen on kehitetty uusi ja helppokäyttöinen kosketusnäyttöohjain, joka helpottaa koneen käyttämistä.

”Asiakaskuntamme on viestinyt, että tällaisille ilmankäsittelykoneille on tarvetta, ja halusimme vastata heidän huutoonsa”, toteaa Nyström.

”Näihin laitteisiin on haettu parhaita mahdollisia ratkaisuja ja ne tehdään tiukimpien vaatimusten mukaisiksi. Laatu ja nopeat toimitukset ovatkin kilpailuvalttimme.”

Lisätietoja: www.vallox.com

Teksti: Ari Mononen

Julkaistu: 10/2020

Mitä mieltä olit artikkelista?

arvosana 1 arvosana 2 arvosana 3 arvosana 4 arvosana 5

Seuraa KITA - kiinteistö & talotekniikka

KITA - kiinteistö & talotekniikka - uutiskirje

LUE UUSIN NÄKÖISLEHTI
KITA 2/2024

KITA - Kiinteistö & talotekniikka



Seuraa KITA - kiinteistö & talotekniikka
Facebook, seuraa LinkedIN, seuraa
PubliCo B2B mediat:
enertec »     HR viesti »     kita »     prointerior »     prometalli »     proresto »     seatec »