mainos_391

Piha-alue

Huolella remontoitu piha on kestävä ja toimiva

artikkelikuva: Huolella remontoitu piha on kestävä ja toimiva

KUVA: BENDERS SUOMI OY


Piharemontti alkaa pohjatöillä ja hulevesien ohjaamisella pois rakennusten seinustoilta. Pintamateriaalit kestävät, kun pohja on kunnossa. Uusitut aidat ja kaiteet antavat pihalle loppusilauksen.

Huolehdi hulevedet pois pihalta

Pihan huolellisempi tarkastaminen aika ajoin varmistaa, että piha on toimiva, turvallinen ja viihtyisä. Piharemontin tullessa ajankohtaiseksi ensimmäinen vaihe on huolellinen katselmus, jossa kartoitetaan tehtävät toimenpiteet. Katselmus ja suunnittelu kannattaa teettää alan ammattilaisella. Suunnittelijan luonnosten pohjalta hanketta on helpompi esitellä yhtiössä ja urakkaa varten saadaan vertailukelpoiset, järkevät tarjoukset.

”Tärkeää on, että pihan kunnostamisesta on selkeä kokonaisymmärrys ja hahmotetaan missä järjestyksessä eri toimenpiteitä kannattaa tehdä. Pihan remontoinnin voi jaksottaa useammalle vuodelle, jolloin vältetään suuret ja kalliit remontit”, sanoo toimitusjohtaja Keijo Sakaranaho Viherrakennus Oy:stä.

Viherrakennus Oy tarjoaa sekä viherrakentamisen että maanrakentamisen palveluita. Pihan kunto on oleellinen, rakennustenkin kunnon kannalta, joten pihaa kannattaa tarkkailla. Mikäli hulevedet kertyvät rakennusten seinustoille on aika toimia.

”Toimivat salaojat sekä pintakaadot ja kallistukset varmistavat, että sade- ja sulamisvedet ohjautuvat pois seinustoilta ja rakennuksen perusta eli sokkeli pysyy kuivana. Pihan kunto on kosteusvaurioiden välttämisen kannalta yhtä tärkeä kuin vuotamaton katto”, Sakaranaho sanoo.

Sade- ja sulamisvesijärjestelmien toimivuus vähentää myös kellaritilojen tulvimisen riskiä. Lisäksi pihan turvallisuus paranee, kun pihalle ei kerry lammikoita, jotka voivat keväisin ja syksyisin jäätyä liukkaiksi.

”Tällä hetkellä kunnostetaan jo 1980- ja 1990-luvullakin rakennettuja piha-alueita, sillä tuolloin piharakentaminen ei ollut vielä kaikissa kohteissa nykypäivän tasoista. Kun perusasiat hoidetaan kuntoon huolellisesti, piha pysyy kunnossa parhaassa tapauksessa vuosikymmeniä”, sanoo Sakaranaho.

kuva
KUVA: VIHERRAKENNUS OY

Suunnittele ja budjetoi

Asunto-osakeyhtiössä kannattaa keskustella osakkaiden ja asukkaiden kanssa ennen pihan kunnostamisen aloittamista. Asukkaiden toiveiden huomioiminen varmistaa, että piha on miellyttävä ja käytännöllinen.

”Pihaa suunnitellessa voi miettiä millaisia ihmisiä taloyhtiössä asuu remonttihetkellä ja miten asukaskanta muuttuu tulevaisuudessa. Esimerkiksi lapsiperheet hyötyvät pihalla olevasta leikkipaikasta, ja valaistuksesta huolehtiminen varmistaa pihan turvallisuuden”, Sakaranaho sanoo.

Myös polkupyörien pysäköintiin ja säilytykseen kannattaa varata tilaa. Sähköavusteisten polkupyörien yleistyminen saattaa lisätä polkupyörien säilyttämisen vaatimuksia.

”Suunnittelijan kanssa voi käydä läpi asukkaiden toiveita sekä kunnostusta varten varattua budjettia. Kun tarpeista ja kustannuksista keskustellaan samanaikaisesti, pihasta saadaan halutunlainen kokonaisuus ja budjetti pitää”, toteaa Sakaranaho.

Kiinteistöhuollon näkökulmaa voi huomioida varaamalla pihalle sopivat lumen läjityspaikat ja suunnittelemalla kulkuväylät riittävän leveiksi. Helppokulkuinen piha, jossa on riittävästi pysäköintipaikkoja niin autoille kuin polkupyörillekin, lisää myös asumisviihtyvyyttä.

Pihakiveys kestää vuosikymmeniä

Pihan huolellisten pohjatöiden jälkeen sisääntuloväylät ja ajoväylät päällystetään sopivalla materiaalilla. Pihakivet ovat kestävä ja monipuolinen pintamateriaali. Pihakivissä on tarjolla käyttöpaikasta riippuen erilaisia vahvuuksia.

Pihakivien vahvuudet vaihtelevat yleensä 40 mm ja 120 mm välillä. Oikean kivivahvuuden valintaan vaikuttaa myös laattakoko. Suurempi laattakoko vaatii suuremman vahvuuden, jotta kivi kestää esimerkiksi auton painon. Terasseille ja kävelyväylille riittää ohuempi vahvuus”, sanoo Benders Suomi Oy:n myyntivastaava Hannu-Pekka Hurtig.

Ruotsalainen perheyritys Benders kehittää ja valmistaa laadukkaita tuotteita ja palveluita rakennus- ja maanrakennusaloille. Pihakivien ja saumahiekkojen lisäksi tuotevalikoimaan kuuluvat laatat, muurit, reunakivet, koristekivet ja pihatarvikkeet. Suomessa Benders toimii 11 paikkakunnalla.

Pohjatöiden merkitys korostuu pihakivien asentamisessa. Pätevä suunnittelija osaa huomioida maaperän laadun sekä pihakiveyksen käyttötarkoituksen. Pohjan on läpäistävä hyvin vettä ja routiminen estetään riittävän syvällä perustuksella. Vedenpoistosta voi huolehtia pihakaivojen lisäksi hulekivillä.

”Kiveyksen suunnittelu kannattaa teettää asiantuntevalla suunnittelijalla, jotta vedenpoisto ja kestävyys huomioidaan asianmukaisesti. Pihakivet ovat hyvin kestäviä, ja mahdolliset särkymiset johtuvat useimmiten joko huonosta pohjatyöstä tai huonosta saumauksesta”, Hurtig toteaa.

kuva
KUVA: BENDERS SUOMI OY

Saumat viimeistelevät lopputuloksen

Huolellinen saumaus antaa kiveykselle tukevuutta ja parantaa kiveyksen kestävyyttä. Hyvät saumat varmistavat, että kivet pysyvät paikoillaan eivätkä liiku esimerkiksi ajoneuvojen renkaiden alla.

”Kalteville pinnoille on kovettuvia saumausaineita, jotka läpäisevät vettä, mutta eivät valu sadeveden mukana. Tasamaallakin kovettuvia saumausaineita voi käyttää, mutta se ei ole välttämätöntä. Saumausaineella viimeistelty kiveys pysyy myös siistinä, sillä saumausaineet ehkäisevät rikkakasvien itämistä”, kuvailee Hurtig.

Pihakiveys kestää kymmeniä vuosia, kun pohjatyöt, kivien asennus ja saumaaminen on tehty huolellisesti. Kiveyksen reunaa on hyvä tukevoittaa käyttämällä reunakiviä.

”Reunakivien avulla myös istutukset voi rajata nurmialueista. Viihtyisyyttä ja käytettävyyttä lisäävät muurikivistä rakennettavat istuinpenkit ja altaat”, Hurtig sanoo.

Sekä pihakivissä että saumausaineissa on runsaasti värivaihtoehtoja monipuolisten toteutusten luomiseksi. Monipuolisuutta lisäävät eri muotoiset kivet. Kiveyksellä voi toteuttaa sekä moderneja että perinteisiä tunnelmia yhdistelemällä eri vaihtoehdoista yksilöllisiä kokonaisuuksia.

”Kiveys ei vaadi juurikaan huoltoa. Mikäli vanhemman kiveyksen päälle on alkanut kasvaa levää tai muuta kasvustoa, sen voi ruiskuttaa Benders katto- ja kivipesuaineella. Auringon valo aktivoi pesuaineen, ja kasvustot sekä pesuaine huuhtoutuvat pois sadeveden mukana” lisää Hurtig.

kuva
KUVA: VINYYLITALO OY

Vinyyliaita ei vaadi huoltoa

Pihan ilmettä voi raikastaa uusilla aidoilla ja terassikaiteilla. Vinyyli sopii sekä ulkoverhoiluun että aitamateriaaliksi. Säänvaihteluita ja UV-säteilyä kestävä vinyyli on helppohoitoinen materiaali, jonka huolloksi riittää pesu.

”Aitaremontin suunnittelun lähtökohtana ovat tarpeet. Halutaanko aidalta näkösuojaa vai tuoda tontin rajat näkyville? Käyttötarkoitus määrittää sopivan korkeuden. Matalat vinyyliaidat voi asentaa teräspiikeillä. Korkeammissa aidoissa kannattaa käyttää valettuja paaluja, jotta aita kestää tuulikuorman. Haastavassa maastossa voidaan käyttää ruuvipaalua, joka on sataprosenttisesti routimisvapaa. Eritoten ruuvipaalua käytettäessä on muistettava kartoittaa viemärien, vesiputkien ja sähkölinjojen sijainti”, kertoo yrittäjä Jukka Toivola Vinyylitalo Oy:stä.

Sopivien perustusten rakentamisen jälkeen aita valmistuu nopeasti elementeistä, joita on saatavilla eri levyisinä ja mallisina. Uutena tuotteena markkinoille tullut paneeliaita on umpinainen ja värivalikoima on laajempi.

”Umpinainen paneeliaita valmistuu päällystämällä puurunko halutun värisillä vinyylipaneeleilla. Kyllästetystä puusta tehty runko kestää, sillä vinyylipaneelit suojaavat sitä. Paneeliaidan huolloksi riittää pelkkä pesu kuten vinyylielementtiaidoillekin”, sanoo Toivola.

Vinyyliaidat ovat kestäviä, ja Vinyylitalo tarjoaakin elementtiaidoille 25 vuoden ja paneeleille 50 vuoden takuun. Aitoja on tarvittaessa myös helppoa korjata.

”On todella harvinaista, että kokonainen aitaelementti rikkoutuisi. Jokaisen elementin voi tarvittaessa vaihtaa, ja kaikkia yksittäisiä osia on saatavilla varaosina, joiden asentaminen on helppoa. Samoin paneeliaidassa yksittäinen paneeli voidaan irrottaa ja vaihtaa”, Toivola sanoo.

kuva
KUVA: VINYYLITALO OY

Lasikaide on tyylikäs terassilla

Ellei näkösuojalle ole tarvetta lasikaide on moderni ja tyylikäs vaihtoehto esimerkiksi terassin rajaajaksi. Vinyylitalo on tuomassa tämän kevään aikana markkinoille tolpattoman lasikaiteen.

”Uusi lasikaide on vinyyliaitojen tapaan huoltovapaa. Teräksinen kiinnike asennetaan terassiin ja lasi kiinnitetään paikoilleen. Lasikaiteet ovat perinteisesti olleet melko arvokkaita, ja me haluammekin tuoda markkinoille kustannuksiltaan kilpailukykyisen vaihtoehdon”, kertoo Toivola.

Asennustekniikkansa vuoksi lasikaide sopii maatasossa käytettäväksi. Tolpaton lasikaide on yhtenäistä lasia, joka rajaa tilaa peittämättä näkymää.

”Lasikaidetta ja vinyyliaitaa tai -verhoilua suunnitellessa malleihin voi tutustua kaikessa rauhassa nettisivuilla ja meiltä voi kysellä neuvoja sekä sopivan vaihtoehdon valintaan että asennukseen. Meillä on laaja kokemus erilaisiin kohteisiin sopivista malleista, korkeuksista, tolppajaoista ja perustustavoista”, Toivola sanoo.

Asennuksen voi tilata Vinyylitalolta tai hoitaa itse. Vinyylitalon internetsivuilla on kattavat asennusohjeet sekä -videot, joiden avulla asennus sujuu ongelmitta

Teksti: Merja Maukonen

Mitä mieltä olit artikkelista?

arvosana 1 arvosana 2 arvosana 3 arvosana 4 arvosana 5

Seuraa KITA - kiinteistö & talotekniikka

KITA - kiinteistö & talotekniikka - uutiskirje

mainos
mainos



Seuraa KITA - kiinteistö & talotekniikka
Facebook, seuraa LinkedIN, seuraa
PubliCo B2B mediat:
enertec »     HR viesti »     kita »     prointerior »     prometalli »     proresto »     seatec »