mainos_1054

Lammin Ikkuna Oy:n koronatiedote taloyhtiöille

artikkelikuva: Lammin Ikkuna Oy:n koronatiedote taloyhtiöille

Vuonna 2014 Tampereelle avatussa Torni-hotellissa ja tämän edustalla olevissa veturitalleissa on Lammin ikkunat.


Korona on haastanut rakennusalaa ja saneeraustoimintaa kovalla kädellä. Taloyhtiöiden kokouksia on siirretty tai järjestetty etäkokouksina. Päätökset ikkuna- ja oviremonteista ovat viivästyneet, mikä on hankaloittanut sekä ikkunavalmistajien että taloyhtiöiden tilannetta. Asukkailla on puolestaan huoli siitä, toimivatko asunnoissa käyvät asentajat vastuullisesti.

Lammin Ikkunan työntekijöillä ei ole ollut tunnistettuja koronatartuntoja viimeisen vuoden aikana. Työmailla on huomioitu vallitseva tilanne ja asennusohjeita on päivitetty vastaamaan tämänhetkisiä suosituksia. Yhtiön toimintaohjeet sisältävät nykyisellään tarkat ohjeistukset mm. asentajien hygieniasta ja turvavälien pitämisestä.

Asennustoiminta käytännössä

Tiedotamme tulostamme aina hyvissä ajoin etukäteen. Tiedotteissa on lyhyt ohjeistus asukkaille, miten voi minimoida koronatartuntojen riskit ikkuna- ja oviremonttien aikana.

Asentajillamme on asianmukaiset suojavarusteet ja noudatamme viranomaisohjeita tartuntojen ehkäisemiseksi. Pidämme riittävän turvavälin, emmekä kosketa tarpeettomasti asuntojen pintoja. Asentajamme käyttävät kasvomaskeja ja huolehtivat käsihygieniasta.

Toivomme, että taloyhtiön asukkaat käyttävät maskeja ja huolehtivat osaltaan riittävän turvavälin pitämisestä asentajiemme työskennellessä asunnoissa. Sääolosuhteiden salliessa on hyvä hyödyntää mahdollisuus ulkoiluun asentajien työskentelyn aikana. Pyydämme ilmoittamaan etukäteen, mikäli huoneistoon ei voi tulla esimerkiksi karanteerin tai mahdollisen sairauden takia.

Näiden toimenpiteiden tarkoituksena on ehkäistä koronaviruksen leviäminen sekä suojella työntekijöiden ja rakennuksessa asuvien terveyttä. Emme voi velvoittaa asukkaita kertomaan omasta terveydestään, mutta olisi erittäin tärkeää, että mahdollisesta sairastumisesta tai karanteenista kerrotaan omaaloitteisesti, jotta voimme palata ikkuna- tai oviasennuksien osalta asuntoon myöhemmin.

Siisteys, terveys ja vastuullisuus

Lammin Ikkuna Oy:n asennustoimintaa taloyhtiöissä ohjaavat kolme termiä: siisteys, terveys ja vastuullisuus. Panostamme sekä asentajien että huoneistojen siisteyteen remonttien yhteydessä. Varmistamme omalla toiminnallamme asukkaiden ja oman henkilöstön terveyden. Toimimme vastuullisesti projektien alusta loppuun saakka.

Haluamme korostaa, että taloyhtiön ikkuna- tai oviremontti on turvallista toteuttaa yhteistyössä Lammin Ikkuna Oy:n kanssa. Lisäksi kaikki projekteihin liittyvät neuvottelut voidaan hoitaa etäyhteyksien kautta meidän isännöimänä. Näin taloyhtiön edustajien ei tarvitse hankkia etäkokousohjelmien maksullisia käyttöoikeuksia.

Lisätietoa:
Henri Hilander, Tekninen johtaja
henri.hilander@lammin.fi
Lammin Ikkuna Oy – se suomalainen ikkuna- ja ovivalmistaja

Julkaistu: 03/2021

Mitä mieltä olit artikkelista?

arvosana 1 arvosana 2 arvosana 3 arvosana 4 arvosana 5

Seuraa KITA - kiinteistö & talotekniikka

KITA - kiinteistö & talotekniikka - uutiskirje

LUE UUSIN NÄKÖISLEHTI
KITA 2/2024

KITA - Kiinteistö & talotekniikka



Seuraa KITA - kiinteistö & talotekniikka
Facebook, seuraa LinkedIN, seuraa
PubliCo B2B mediat:
enertec »     HR viesti »     kita »     prointerior »     prometalli »     proresto »     seatec »