mainos_1054

Energiatehokkuus

Energian hintakehitys haastaa muutokseen

Kirjoittaja: Juri Laurila

artikkelikuva: Energian hintakehitys haastaa muutokseen

Useimmille on tullut tutuksi uutiset energian hinnan noususta ja sen vaikutuksesta asumisen hintaan. Monikaan ei ole myöskään välttynyt uutisilta asumisen hiilijalanjäljestä ja sen osuudesta Suomen ilmastopäästöistä. Rakentamisen ja asumisen sektorilla puhutaan näistä asioista jatkuvasti ja pohditaan, miten rakennuksista saadaan energiataloudellisesti kestävämpiä ja rakentamisen hiilijalanjälkeä pienennettyä. Hyviä asioita tapahtuu, mutta ne perustuvat usein vuosikymmenet vanhoihin kaavoihin.

Muutoksen tekeminen vaatii aina vanhan hylkäämistä, joka johtaa helposti muutosvastarintaan. ”Miksi muuttaa toimivaa” -ajatus voi pahimmillaan estää näkemästä muutoksen mahdollisuudet. Vastareaktio syntyy myös silloin, kun uusi toimintamalli uhkaa vanhaa. Makuunissa ei nähty suoratoistopalvelua uhkana ja konkurssi tuli. Yhtiössä luotettiin siihen, että elokuvien vuokraus tulee säilymään kivijalkaliikkeissä. Ei tullut. Wolt on muuttanut ravintolatoimintaa. Über, AirBNB, Amazon, ResQ… Maailma muuttuu, halusimme sitä tai emme.

Rakennus- ja rahoitussektoreilla törmää usein siihen, että totutusta poikkeava kuvitellaan mahdottomaksi. Ilmassa on Makuunin kanssa vastaavaa ajatusmaailmaa. Tuttu koetaan turvalliseksi, mutta itse asiassa tuttuun takertuminen voi koitua kohtaloksi. Moni maaseutukunta on henkitoreissaan juuri tästä syystä. Ne ovat kuin katiskassa ympyrää uiva kala, mutta eivät halua muuttaa tuttuja ja ”turvallisia” toimintamalleja.

Energiayhteisöt kestävyyden edistäjänä

Erityisesti energiaomavaraisten pientaloalueiden rakentamisessa olisi kehitettävää paljon, jos halutaan aidosti tehdä kestävämpää asumista. Mahdollisuudet tähän ovat olemassa, kun ne vaan otetaan käyttöön. Kerrostalojen energiayhteisöt ovat jo mahdollisia uuden lain myötä, mutta pientaloalueilla se on haastavampaa. Ei kuitenkaan mahdotonta, jos kunnat mahdollistavat sen ja rakentajat uskaltavat ajatella uudella tavalla.

Pientalojen lämmittämisessä piilee merkittävä asumisen kustannusta pienentävä mahdollisuus. Jo nyt aurinkopaneelit ja -keräimet ovat tuttu näky rakennusten katoilla. Haasteena on kausivaihtelut. Silloin kun energiaa tarvitaan, aurinko ei paista. Kesän siirtäminen talveen on haastavaa, mutta kausivarastoinnin avulla mahdollista. Kausivarastoinnin hyödyntäminen yksittäisen pientalon osalta ei ole taloudellisesti kannattavaa. Kehitystyömme on opettanut, että energiayhteisöjen avulla voidaan energian kausivarastointia hyödyntää erittäin kustannustehokkaasti koko alueen talojen lämmityksessä. Ratkaisujemme avulla energian hinnan nousu tarkoittaa käytännössä suurempaa säästöä asumisen kustannuksissa.

Ilmastonmuutos on uhka ja mahdollisuus. Jo nyt on ennustettavissa se, että tulevaisuudessa näemme yhä enemmän uudenlaisia, hiilineutraaleja asuinalueita. Niiden yleistyminen vaatii asennemuutosta kaikilta rakennushankkeen osallisilta, mutta onneksi euro toimii muutoksen konsulttina.

kuva

Juri Laurila
Toimitusjohtaja
Smart Village Builders Oy
+358 40 514 5000
juri.laurila@arctic2020.fi
www.smartvillagebuilders.com

#ilmastonmuutos #energia #energiayhteisö #muutos #talous

Green Building Council Finlandin blogeja kirjoittaa joukko kestävästi rakennetun ympäristön asiantuntijoita. Lue lisää osoitteesta figbc.fi.

Julkaistu: 01/2022

Mitä mieltä olit artikkelista?

arvosana 1 arvosana 2 arvosana 3 arvosana 4 arvosana 5

Seuraa KITA - kiinteistö & talotekniikka

KITA - kiinteistö & talotekniikka - uutiskirje

LUE UUSIN NÄKÖISLEHTI
KITA 1/2024

KITA - Kiinteistö & talotekniikka



Seuraa KITA - kiinteistö & talotekniikka
Facebook, seuraa LinkedIN, seuraa
PubliCo B2B mediat:
enertec »     HR viesti »     kita »     prointerior »     prometalli »     proresto »     seatec »